Toivon viesti Kirkkopäivillä

Kouvolan kirkkopäivillä (22.-24.5.2015) järjestettiin lauantaina iltapäivällä ilmastonmuutosta käsittelevä tilaisuus nimeltä ”Ilmastonmuutos – tuhon vai toivon ajatuksia?”. Keskustelemassa olivat arkkipiispa Kari Mäkinen ja akatemiaprofessori, ilmakehätutkija Markku Kulmala. Heitä haastattelivat yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija Ilkka Sipiläinen Kirkkohallituksesta ja ilmastotutkija Laura Riuttanen Helsingin yliopistosta. Myös täysi valtuustosalillinen yleisöä osallistui vihreillä ja punaisilla äänestyslapuilla sekä kommenteilla ja kysymyksillä.

Lähtötilanne oli seuraava: Yleisöltä kysyttiin, ovatko he ilmasto-optimisteja vai –pessimistejä, eli uskovatko että ilmaston lämpeneminen saadaan rajoitettua esimerkiksi kahteen asteeseen. Lähes koko sali puhujia myöten näytti punaista lappua. Hanskoja ei kuitenkaan lyöty yhdessä tiskiin, vaan lähdettiin kartoittamaan toimintatapoja ja toivon mahdollisuuksia.

Vaikka keskustelijoina oli luonnontieteilijä ja teologi, kyseessä ei ollut eri tieteenalojen vastakkainasettelu, vaan keskustelijat olivat selvästi yhteisellä asialla. He myös näkivät tieteenalojensa voivan hyötyä toisistaan. Mäkisen mukaan luonnontiede on välttämätön, ja sen suunnalta tulee nykyajan profeetallinen viesti siitä, missä on kuljettu väärin. Kulmala taas korosti, että luonnontieteilijät lähtökohtaisesti antavat faktoja, eivät tee kannanottoja. Niiden tekemiseen tarvitaan muita aloja. Kulmalan mielestä kirkko voisi puhua ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvästä synnistä ja katumuksen tarpeesta vielä nykyistä enemmän.

Keskustelu tuotti joitakin mahdollisesti elämään jääviä lausahduksia. Yhtenä keinona ilmastonmuutoksen hillitsemiseen Markku Kulmala sanoi: ”Huolehdi perheestäsi ja läheisistäsi. Joka ikinen turha avioero lisää hiilijalanjälkeä.” Useampaan kertaan mainittiin tilanteen ”sietämätön monimutkaisuus”, ja tilaisuuden jälkikeskusteluissa moni pani merkille tämän uuden kiteytyksen.

Keskustelua leimasi toivosta puhuminen. Esimerkiksi kysyttäessä, kannattaako tässä tilanteessa synnyttää lapsia tähän maailmaan, arkkipiispa vastasi yksiselitteisesti: ”Kannattaa. Niin kauan kuin lapsista huolehditaan ja heille keitetään iltapuuroa, on toivoa. Jos näin ei enää tehdä, on kaikki toivo mennyt.” Toivoa molemmille keskustelijoille antoi se, että on niin paljon ihmisiä, jotka jatkuvasti työskentelevät ilmaston eteen.

Loppupuolella esitettiin monia mietityttävä kysymys siitä, onko yhden ihmisen toiminnalla merkitystä. Keskustelijat totesivat, että kaikilla tasoilla, yksilön, perheen, yhteisön, valtion ja niin edelleen, voi tehdä jotakin – ei ole tasoa jolla ei voisi tehdä mitään. Markku Kulmala antoi myös listan perusasioista, joita jokainen voi tehdä. Laitettakoon ne tähän toiveikkaaksi lopuksi:

• puiden istuttaminen
• lentomatkojen vähentäminen
• perheestä huolen pitäminen (”Joka ikinen turha avioero lisää hiilijalanjälkeä”)
• sopiva virtuaalimaailma, esimerkiksi videokokoukset
• arjen käytännöt: ei ruokaa hukkaan, täysien pesukoneellisten peseminen
• kohtuullinen ja yksinkertainen elämä

 

Markku Kulmala ja Kari Mäkinen lähettivät terveisensä Pariisin ilmastokokoukseen. 

Kuva: Ilkka Sipiläinen

- Piia Rytilä